torstai 24. helmikuuta 2011

HELPOT HYVÄT JA HALVAT ENERGIAPATUKAT



Itse ainakin pitkää päivää tekevänä lukiolaisena olen alkanut kyllästyä kauppoista saataviin mysllipatukoihin ja niiden vähäiseen makuvalikoimaan vaikka ne ovatkin nälän siirtäjinä varsin tehokkaita. Lisäksi ne ovat varsin kalliita. Viime maanantaina päätimmekin kokeilla kuinka energiapatukoiden valmistus sujuu kotikonstein.

ESIMERKKI RESEPTI

6-7 dl Perusmassaa ja lisukkeita
0,5 dl sokeria
1 dl siirappia
1 dl kermaa

Keitä sidosaineet (sokeri siirappi ja kerma) n. 30 min. Sidos aineina toimivat myös esim. voi tai hunaja. Sekoita perusmassa, minulla riisimuroja, neljänviljan hiutaleita, suolapähkinöitä sekä lisukkeina suolapähkinöitä ja rusinoita. Myös. esim. vehnän alkiot, graaham jauhot, erialiset siemenet ja kuivatut marjat/ hedelmät käyvät tähän.

Kaada sidos keitos perusmassan sekaan ja sekoita huolella. Levitä leivinpaperille ja kääri n. 2,5cm paksuksi "tangoksi."  Jähmetytä jääkaapissa, leikkaa paloiksi paketoi esim. leivinpaperiin tai kelmuun ja laita pakastimeen säilöön.

Kuten varmaan huomasit, energia patukoita voi varioida loputtomasti. Oman mieltymyksen mukaan niitä voi maustaa myös esim. kaakaolla, kahvilla, suklaalla, kanelilla tai inkiväärillä! Parhaat seossuhteet saa aikaan kokeilemalla.

tiistai 1. helmikuuta 2011

IGLU

Kuvauksen ajaksi ilmaaukon päälle laitettiin työmaa valo joka valaisi koko iglun sisäosan.
(Pahoittelen huonoa kuvanlaatua)


Maanantai illan hämärtyessä viiden hengen tiimimme kokoontui epämäärisen lumikasan ympärille. Tästä siis olisi tarkoitus tulla toimiva majoite. Työtä joudutti huomattavasti se että lapset olivat polkeneet kasan tiiviksi ja viikonlopun plussakelit kovettaneet sen kovaksi ja kestäväksi.

Aluksi ryhdyttiin luonnollisesti kaivamaan sisäänkäyntitunnelia tässä vaiheessa turvauduttiin perinteisesti hyväksi havaittuun yksi kaivaa ja muut katsovat sivusta tekniikkaa. Jonkin ajan kuluttua ruvettiin lyömään holvi osaan ensimmäisiä kolmenkymmenen senttimetrin merkki keppejä jottei holvin seinämiä kaivettaisi liian ohuiksi.

Lakisääteisen ruoka tauon jälkeen mahtui igluun no kaksikin lapiomiestä. Tosin lunta tahtoi kertyä tunnelin päähän asti haitaksi asti ellei sitä välillä lykännyt lähemmäksi ulkoa käsin uloks lapioivaa. Lopuksi holvin alaosa viimeisteltiin keppien kanssa täysin kaarevaksi ja kattoon lyötiin halkasijaltaan viisisenttinen muoviputki ilmanvaihtoa varten.

Lopputuloksena saatiin siis aikaan halkasijalta yli kolme metrinen tila, jossa nukkumaan sopisi helposti ainakin kuusi ihmistä. Ainakin eilen tuntui iglun sisässä lämmintä riittävän. Eli kaivuu töissä kastuu varmasti. Nyt vain odotetaan kaikille sopivaa yötä, jotta päästään kokeilemaan iglussa nukkumista.

maanantai 3. tammikuuta 2011

LAPINHULLUUDEN ENSIASKELEITA

Viimeisen viikon ajan olen potenut vaarallisen taudin ensi oireita. Vakavan taudista tekee se että se on usein parantumaton joten kannattaa lukea tarkasti oheinen sairaskertomus, jotta osaat varoa tautia joka saattaa olla tarttuva.

Oikeastaan kaikki alkoi jo alku syksystä kun eräs kaverini varmaan puolivakavissaan kysyi lähtisinkö ensi kesänä kaverisi Hetta-Pallas vaellukselle. Kokeneena ja innokkaana partiolaisena totesin tyyliin aina valmiina että mikäs siinä. Asia jätettiin hautumaan ja syksyn mittaan on löytynyt muitakin ideasta kiinnostuneita.

Tässä sitten yksi ilta rupesin aikani kululsi selailemaan vaellus ja retkeilysivuja alkuperäisenä tarkoituksenani etsiä tietoa varusteista joita olen aikonut uusia ja hankkia. Siinä sivussa tuli sitten luettua vaelluskertomuksia eripuolilta pohjoísen kairoja. Kipinä roihahti lopullisesti. Tonne on päästävä keinolla millä hyvänsä! Alkoi määrätietoinen suunnittelu alkaen reitistä ja yhteyksistä itse kansallispuistoon päättyen aina vaelluseväiden calorimäärään.

Haave tunturivaelluksesta on käymässä vähitellen toteen, mutta edessä on tuskallisen pitkällinen kesän odotus. Lääkityksenä toimii ainoastaan tunturivaellus joka onnistuessaan vaan pahentaa, mutta epäonnistuessaan voi jopa parantaa taudista. Viekö Lappi miehen? Se jää nähtäväksi!

Kevään akana tulen kirjoittelemaan retken suunnittelusta, valmisteluista ja toteutumisesta. Toivottavasti mukaan mahtuu myös muiden lähtiöiden mietteitä! 

http://luontoon.fi/page.asp?Section=4068&Item=5421
http://www.facebook.com/note.php?note_id=170222369680334V