tiistai 20. syyskuuta 2011

SYKSYN EDETESSÄ

Niin se vaan aika taas kulkee salakavalasti! Syksy on tullut lähes huomaamatta ja toivottavasti se jatkuukin vielä pitkään. Blogikin on vaipunut jonkin asteiseen horrostilaan, mutta eipä täällä ole suurempia tapahtunutkaan. Viikonloppusin on tullut metsässä liikuttua lähinnä jäniskoiran kanssa ja käytiinpä sitä tietysti myös sorsakausi avaamassaa. Piirin partiotaitosyykisat jäivät harmillisesti välistä kun joukkuetta ei saatu kokoon muiden päällekkäisyyksien takia. No ehkä jälleen ensi vuonna.

Viime viikolla starttasivat jälleen viikoittaiset partiokokoontumiset. Keväällä taisinkin kertoa että ura seikkailija poikinen kanssa tuli päätökseen ja pojat saivat syksyksi uuden innokkaan ja osaavan vetäjän. Tilalle sain uuden reippaan vetäjä parin ja uuden sudareista seikkailijoihin siirtyneen sekaryhmän. Ainakin alku uuden ryhmän kanssa vaikuttaa lupaavalta. Lapsokaisetset vain ovat sen verran tehokkaita että tekemistä saa keksiä tosissaan aivan uudella lailla, kun ennen kaikki aika meni poikien riehumiseen. Nyt siis näyttäisi jopa vetäjän työstä nauttiminenkin olevan aivan erilailla mahdollista.

Myös HNV:n ja LEK:in yhteinen samoja ryhmä jatkaa toimintaansa aloittaen samoajaohjelman täysipainoisen toteuttamisen. Porukkaan saatiin mukaan myös uutta vahvistusta ja edelleen metsästetään potenttiaalisia ennestään partioon kuulumattomia. Porukalle painettiin myös komiat B-P-paidat. Sunnuntaina kävimme myös harjoittelemassa melonnan alkeita elontakurssin käyneen partiojohtajan opastuksella. Kummasti rupesi melonta sujumaan aiempaa vaudikkaammin oikeaoppisen tekniikan oppimisen myötä. Melontakärpänen puraisi lopullisesti. Harmi kun tuo valokuvaus pääsi siinä tohinoissa unohtumaan vaikka kamera mukana oliki.

Oikeastaan minkäänlaisia suuria suunnitelmia ei loppuvuodeksi ole, joten jäädämpä odottelemaan mitä syksy tuo tullessaan! Tällästä mulla tällä kertaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti